Leta i den här bloggen

torsdag 23 oktober 2014

Spatiaalimuisti

Lääketieteen Nobel-palkinto myönnettiin 2014 sitten kolmelle tutkijalle, jotka ovat paikantaneet aivoista solut, jonka avulla ihminen tunnistaa paikan missä hän on ja miten osaa liikkua paikasta toiseen.
Lontoon University Collegen aivotutkija John O’Keefe (syntynyt 1939) löysi liikkuvan rotan aivojen hippokampuksesta soluja, jotka aktivoituvat rotan ollessa tietyssä paikassa. Toiset solut aktivoituivat rotan ollessa toisessa paikassa.O’Keefe on sekä Yhdysvaltain että Ison-Britannian kansalainen. Hän teki löytönsä jo 1970-luvulla.Trondheimin yliopistossa työskentelevät May-Britt ja Edward Moser löysivät aivokuorelta alueen, jossa olevat solut olivat aktiivisia monessa eri paikassa rottien liikkuessa.Tarkemmissa tutkimuksissa kävi ilmi, että nämä solut rakentavat aivoille koordinaatistoa, jonka avulla ihminen (tai rotta) pysyy niin sanotusti kartalla. Kyseisiä soluja on tavattu rottien ja ihmisten lisäksi myös muilla nisäkkäillä.Mosereiden paikantama alue aivokuorella toimii yhteistyössä hippokampuksen kanssa.Nobel-palkitut tutkijat ovat siis löytäneet aivojen gps-järjestelmän.

Inga kommentarer:

Skicka en kommentar