Elävät konneksiinit - nopea vaihtuvuus

 Kun huomasin, että nämä konneksiinit eivät ole mitään pysyviä kanavia paikoillaan, vaan ne vaihtuvat nopeasti ja endosytoituvat päivittäin,  arvelen, että tämä merkitsee  niiden olevan  prosessissa iän funktiona- ja niiden muodostuminen joko pysyy ennallaan tai vähenee tai lisääntyy. Siis aivojen alueella  verkostokapasiteetti muuntuu jopa päivässä johonkin suuntaan tai hyvässä tapauskessa pysyy ennallaan.

The Connexin Turnover, an Important Modulating Factor of the Level of Cell-to-Cell Junctional Communication: Comparison with Other Integral Membrane Proteins

Article · Literature Review (PDF Available)  in Journal of Membrane Biology 217(1-3):21-33 · July 2007 with 44 Reads

DOI: 10.1007/s00232-007-9054-8 · Source: PubMed

Jean-Claude Hervé

Abstract

The constituent proteins of gap junctions, called "connexins" (Cxs) in chordates, are generally renewed several times a day, in approximately the same rate range as many other integral plasma membrane proteins and the proteins of other channels, other intercellular junctions or different membrane receptors. This permanent renewal turns on a fine-tuned balance among various processes, such as gene transcription, mRNA stability and processing, protein synthesis and oligomerization, posttranslational modifications, transport to the plasma membrane, anchoring to the cytoskeleton, connexon aggregation and docking, regulation of endocytosis and controlled degradations of the proteins. Subtle changes at one or some of these steps would represent an exquisite level of regulation that extends beyond the rapid channel opening and closure events associated with channel gating; membrane channels and receptors are constantly able to answer to physiological requirements to either up- or downregulate their activity. The Cx turnover rate thereby appears to be a key component in the regulation of any protein, particularly of gap junctional proteins. However, the physiological stimuli that control the assembly of Cxs into gap junctions and their degradation remain poorly understood.

The Connexin Turnover, an Important Modulating Factor of the Level of Cell-to-Cell Junctional Communication: Comparison with Other Integral Membrane Proteins (PDF Download Available). Available from: https://www.researchgate.net/publication/6165340_The_Connexin_Turnover_an_Important_Modulating_Factor_of_the_Level_of_Cell-to-Cell_Junctional_Communication_Comparison_with_Other_Integral_Membrane_Proteins [accessed Feb 27 2018].

Aukkoliitokset Gap Junction . Gliasolujen verkostoituminen

GLIASOLUJEN syncytium  verkkoutuminen  ja aukkoliitokset Gap Junctions.
LÄHDE: Alexei Verkhratsky and Arthur Butt.
 Glial neurobiology.
 A Textbook. 2007. Sivuilta 58-61.
ISBN 978-0-470-01564-3.

Gap Junction, aukkoliitos, hermoston alueella

.

MAKROGLIA-solut aivoissa ovat fysikaalisesti liityneet toisiinsa muodostaen funktionaalisen solusyncytiumin, funktionaalisen verkkoutumisen. Tässä on fundamentaalinen ero neuronien tapaan tehdä verkostonsa.. Suurimmassa osassa neuroneita nettityö järjestyy synaptisten kontaktien avulla- vähän enemmän tietokoneen tapaan. Synapseissa on fysikaalista jatkuvaisuutta tässä verkossa. Ensimmäinen neuroni tekee synapsin, toinen neuroni jatkaa ja päädystään tekee taas uuden synapsin ja kolmas neuroni jatkaa ja impulssi kulkee tässä jatkumossa. Synapsit ovat kuin ”töpselikohtia” Näin tapahtuu interneuronaalinen signaalin edistyminen.

Mutta miten GLIA-.solut verkkoutuvat? Niitten kesken on suoria soluvälikontakteja ja niitä kutsutaan aukkoliittymiksi, Gap-Junction. 

Aukkoliittymiä, gapjunktioita, esiintyy monen tyypin soluissa ja ne vastaavat aineenvaihdunnallisista ( kuten maksassa) ja elektrisistä ( kuten sydämessä) kytkennöistä . Ultrastruktuuritasossa elektronimikroskoopilla katsottuna gapjunktioita esiintyy aivan spesiaalialueilla, missä kaksi lähisolua tulevat hyvin lähelle toisiaan niin että solujen välinen rako on vain 2-2.5 nm. Sellaisilla alueilla gapjunktiot saattavat tehdä sadoitain soluvälikanavia erikoisten konneksoniproteiinin avulla ( connexon).

Konneksonit muodostavat solujen välisen kanavan, joka on olemukseltaan iso vesiaukko yhdistäen näiden solujen sytoplasmat. Jokainen soluvälikanava muodostuu kahden aivan tarkalleen päikkäin asettuneen konneksoninrakenteen kesken. Yksi konneksonipuolikas onkin nimeltään hemikanaali ( hemichannels) ja vasta päikkäin niistä tulee konneksoni, nimensä veroinen aukkoliitos.

Jokainen liitosksen osakas konneksoni muodostuu kuudesta symmetrisestä konneksiini-alayksiköstä (connexin) Konneksiinejä on 20 eri alatyyppiä tunnisitettu ja niitä on numeroitu molekyylipainon mukaan. Niitä on 26kDa - 62 kDa kokoa. ja nimenä voi olla esim Cx43 tai Cx32; numero viittaa molekyylipainoon. Astrosyyttien yleisin konneksiini on Cx43 ja oligodendrosyyttien yleisin on Cx 32. Jokaisella konneksiinilla on 4 transmembraanista (TM) domeenia, joita se käyttää kanava aukon (pore) muodostamiseen ja porttitoiminaan (gating)

Konneksonit voivat muodostua identtisistä konneksiineista, jolloin ne ovat homomerisiä konneksoneja tai useita eri tyypeistä, jolloin ne ovat heteromeerisiä konneksoneja. Samoin kun ne muodostavat aukkoliitosta, ne voivat tehdä homotyyppisen aukkoliitoskanavan tai heterotyyppisen autkkoliitoskanavan.

http://www.kidney-international.com/cms/attachment/2043437637/2056042036/gr1.jpg

Jotta tällaisista aukkoliitoksista tulisi funktionaalisia, niitä täytyy olla kymmeniä tai satoja konneksoneja klusterissa, ryppäässä. Tällaiset klusterit voivat yhdistää samanlaisia soluja kuten astrosyytttejä keskenään tai oligodendrosyyttejä keskenään, jolloin ne ovat muodostaneet homosellulaarisen aukkoliitoksen ( homocellular gap junction) tai jos astrosyytti ja oligodendrosyytti tekevät aukkoliitoksen, se on heterosellulaarinen aukkoliitos. Jos tällaisia konneksoneja asettuu kauas pois klusterista, ne eivät pysty muodostamaan transsellullaarisia kanavia. Silloin ne jäävät hemikanaviksi, puolikanaviksi ( hemichannels), jotka voivat joskus aktivoitua joissain tilanteissa.

Ne konneksonien muodostamat soluvälitunnelit ovat isoja aukkoja, joiden läpimitta on 1,5 nanometriä. Tämä on hyvin tärkeä piirre, sillä se sallii monien sytoplasmisten aineiden solun sisätietä pitkin tapahtuvan diffuusion - näin pääsee tärkeät aineet kuten InsP3, nukleotidit ATP, ADP ja monet sytoplamiset sekundäärilähetit, jopa vitamiinitkin soluyhteisön hyödyksi. Lisäksi nämä isot aukot sallivat jonien kulkeutua läpi ja täten ne muodostavat tehokasta elektristä kytkentää gliasolujen kesken.

Biofysikaalisesti nämä kanavat käyttäytyvät hyvin samalla tavalla kuin muutkin kalvojen joniknavat eli ne vaihtelevat nopeasti ”auki” ja ”kiinni”- tilojansa. Tärkeä tietää, että näiden kanavien läpäisevyyttä ja avautumista kontrolloi monet solun sisäiset tekijät. Esimerkiksi sytoplasmisen kalsiumin (Ca++) suuri lisääntyminen ( yli 10 uM) ja happamuus ( acidoottisuus) sulkee nämä aukkoliitokset ja estää johtuvuuden näiden liitosten kautta. Aukkoliitoksen läpäisevyyttä kontrolloi myös toisiolähetti cAMP ja solunsisäiset kinaasit kuten PKC. On tekijöitä, jotka voivat blokeerata aukkoliitoksia: haihtuvat anestesia-aineet kuten halotaani, alkoholit oktanoli ja heptanoli.

ASTROSYYTEILLÄ on kaikkein tiheimmät aukkoliitokset, gap junctions. Niitten konneksiineissä esiintyy eniten Cx43, Cx30 ja Cx26. Niillä on täten mitä korka-asteisin solujen keskeinen kytkeytyminen. Keskimäärin harmaan aineen kahdella astrosyytillä on keskenään noin 230 aukkoliitosta. Kun on tehty koe, jota saadaan selville, miten pitkälle jokin aine yhdestä astrosyytistä pääsee, on havaittu että yhteen harmaan aivokudoksen astrosyyttiin ruiskutettua fluresoivaa molekyyliä voitiin havaita 50 - 100 lähellä sijaitsevassa astrosyytissä. Kuitenkin aivojen eri osien välillä tämä verkostoituminen on eriasteista eikä verkostoituminen tapahdu joka kerta aina juuri tällä aukkoliitosjärjestelmällä . Esimerkiksi melkein kaikki ( melkein 100%) kortikaalisista astrosyyteistä ovat integroitunut ”assimiloitunut” tähän syncytium-verkostoon kun taas optisessa hermossa kytkentöjä tekee vain 80 % ja hippocampuksessa 50% astroglioista.

OLIGODENDROSYYTEILLÄ ilmenee myös useita konneksiinien alatyyppejä Cx29, Cx32 , Cx45 ja Cx47 ja ne muodostavat homosellularisia aukkoliitoksia lähi oligodenrogliasoluihin ja heterosellularisia astrogliasoluihin. Astrosyyteihin verrattuna kytkeytyminen on paljon harvempaa oligodendrosyyteillä ja tavallisesti joka oligodendrosyytti on kytkeytynyt 2-4 naapurisoluunsa. Kytkeytyminen on hyvin erilaista eri aivo-osissa. Hyvin usein oligodendrogliat muodostavat aukkoliitoksen astrosyyteihin, jolloin ASTROSYYTTI takaa niille osuuden yleisestä integroivasta mediasta ja täten muodostuu aivojen alueen pangliaalinen verkosto (panglial syncytium) .

Tämä integraatio ulottuu myös EPENDYYMISOLUIHIN, koska nämä tekevät aukkoliitoksen astrosyytin kanssa ja myös ependymosyytit keskenäänkin tekevät aukkoliitoksia.

Astrosyytit saattaavat toisinaan muodostaa aukkoliitoksia neuroniin, erityisesti varhaisen kehityksen vaiheissa.

LEPÄÄVÄT MIKROGLIAT eivät tee kontaktia keskenään eikä toisten gliasolujen kanssa, vaikka on havaittu että aktivoituneella mikroglialla voi olla Cx43 koeputkessa.

Samoin myöskään NG2-GLIASOLUT eivät funktionaalisesti kytkeydy toisiinsa eivätkä muihin gliasoluihin , mutta ei tiedetä onko niillä edes konneksiinejakaan; ne voivatkin toimia individuaalisti isoloituna gliaalisesta verkostosta ( ottaessaan kontakta neuroniin) , mikä onkin tärkeää esim aivon vaurioitumiskohdissa.

SCHWANNIN soluilla (PNS) on konneksiineja Cx32 ja Cx46. Epäkypsissä Schwannin soluissa on Cx46 kehityksen aikana ja vaurion jälkeen ne liittyvät toisiinsa konneksien avulla. Myelinoivat Schwannin solut ilmentävät konneksiinia Cx32 ja sillä ne saavat yhteyttä myeliinitupen paranodaalisiin mutkiin, missä ne osallistuvat jonien ja veden liikkeisiin.

Muistiin konneksiineista, konneksomista, aukkoliitokseta ja gliasolujen verkkoutumisesta 27.2. 2018

Microglia neuroprotektiossa, Aivojen RAS- systeemi

Front Aging Neurosci. 2017 May 3;9:129. doi: 10.3389/fnagi.2017.00129. eCollection 2017.

Brain Renin-Angiotensin System and Microglial Polarization: Implications for Aging and Neurodegeneration.

Labandeira-Garcia JL^1,2, Rodríguez-Perez AI^1,2 et al.

Tiivistelmä, Abstract

 MICROGLIA voi transformoitua proinflammatoriseksi , klassisesti aktivoiduksi M1 mikrogliaksi tai
tai anti-inflammatoriseksi, alternatiivisti aktivoituneeksi M2-mikrogliaksi- riippuen siitä, mitä fysiologisia tai aivoleesiosta johtuvia signaaleita tulee. 
 Aivovammaa vastaan  vaikuttaakseen mikroglian on  välttämättä tehtävä asianmukainen transitio M1-proinflammatorisesta fenotyypistä  M2- immunoregulatiiviseen fenotyyppiin . On pystytty tunnistamaan jo useita faktoreita, jotka osallistuvat mikroglian polarisoimiseen. Vähemmän kuitenkin tiedetään siitä, mikä osuus  aivojen reniini-angiotensiini systeemillä (RAS)  on mikrogliojen polarisoitumisessa.

• Microglia can transform into proinflammatory/classically activated (M1) or anti-inflammatory/alternatively activated (M2) phenotypes following environmental signals related to physiological conditions or brain lesions. An adequate transition from the M1 (proinflammatory) to M2 (immunoregulatory) phenotype is necessary to counteract brain damage. Several factors involved in microglial polarization have already been identified. However, the effects of the brain renin-angiotensin system (RAS) on microglial polarization are less known.

 Tiedetään kyllä hyvin, että  on olemassa klassisia kiertäviä RAS- systeemiin kuuluvia molekyylejä, mutta sen lisäksi on havaittu sekundäärisiä paikallista,  kudoksien RAS-järjestelmää useissa kudoksissa,  myös aivoissa. Paikallisesti muodostuva angiotensiini  osallistuu näiden kudosten paikallisiin patologisiin muutoksiin ja moduloi immuunisoluja, joilla on kaikki nämä RAS- komponentit. Äskettäin on myös osoitettu, että aivojen RAS omaa huomattavaa osaa mikrogliojen polarisoitumisessa. Miten?

•  It is well known that there is a "classical" circulating RAS; however, a second RAS (local or tissue RAS) has been observed in many tissues, including brain. The locally formed angiotensin is involved in local pathological changes of these tissues and modulates immune cells, which are equipped with all the components of the RAS. There are also recent data showing that brain RAS plays a major role in microglial polarization.

 Proinflammatorisen M1- mikrogliafenotyypin   ja   immunoregulatiivisen M2-mikrogliafenotyypin välisessä vaihteessa   vaikuttaa eräänä pääsäätelijänä mikrogliaalisen NADPH-oksidaasin (Nox)   aktivaation taso. Eräs NADPH-oxidaasi-kompleksin pääaktivoija on  Angiotensiini-II   AT1-reseptorin  välityksellä ja se johtaa  pro-oxidatiivisiin ja pro-inflammatorisiin vaikutuksiin.(Siis immunoregulatiivinen muoto estyy). 

•  Level of microglial NADPH-oxidase (Nox) activation is a major regulator of the shift between M1/proinflammatory and M2/immunoregulatory microglial phenotypes so that Nox activation promotes the proinflammatory and inhibits the immunoregulatory phenotype. Angiotensin II (Ang II), via its type 1 receptor (AT1), is a major activator of the NADPH-oxidase complex, leading to pro-oxidative and pro-inflammatory effects.

 Kuitenkin näihin vaikutuksiin  vastavaikuttaa  RAS:n  oppositiivinen  osa, joka muodostuu Angiotensiini II/AT2-reseptorisignaloinnista ja AT1-7/Mas reseptori (MasR) signaloinnista.

•  However, these effects are counteracted by a RAS opposite arm constituted by Angiotensin II/AT2 receptor signaling and Angiotensin 1-7/Mas receptor (MasR) signaling.

 Lisäksi proreniini-reniinireseptorien aktivaatio saattaa puolestaan   tuoda lisänsä proinflammatorisen fenotyypin aktivaatioon.
Entä aika ja ikä?  Ikääntyneessä aivossa AT1-reseptoriexpressio  näyttää säätyneen ylös ja AT2- reseptoriexpressio alas  ja sellainenkin  saattaa osaltaan vaikuttaa pro-oxidatiivista  pro-inflammatorista tilaa ja  lisätä  neuronin vaurioitumisalttiutta.

•  In addition, activation of prorenin-renin receptors may contribute to activation of the proinflammatory phenotype. 
• Aged brains showed upregulation of AT1 and downregulation of AT2 receptor expression, which may contribute to a pro-oxidative pro-inflammatory state and the increase in neuron vulnerability.

 Useat tuoreet tutkimukset  ovat osoittaneet  vuorovaikutuksia aivojen RAS -järjestelmän ja useiden  mikrogliaaliseen polarisaatioon osallistuvien  tekijöiden kesken.
 Tekijöistä mainittakoon seuraavat, estrogeeni, Rho-kinaasi, insuliinin kaltainen kasvutekijä 1(IGF-1), tuumorinekroosifaktori TNF alfa, rauta Ferrum, peroxisomiproliferaattori-aktivoitu  reseptori gamma (PPARgamma) ja Tollin kaltaiset reseptorit (TLR).  

•  Several recent studies have shown interactions between the brain RAS and different factors involved in microglial polarization, such as estrogens, Rho kinase (ROCK), insulin-like growth factor-1 (IGF-1), tumor necrosis factor α (TNF)-α, iron, peroxisome proliferator-activated receptor gamma, and toll-like receptors (TLRs). 

Metabolisen uudelleen ohjelmoinninkin on äskettäin todettu osallistuvan  neuroinflammatorisen vasteen säätelyyn.
 Mielenkiintoisena seikkana tutkijat mainitsevat, että  he ovat äskettäin havainneet  mitokondriaalisen RAS- systeemin muuntuneen  ikääntyneessä aivossa. .

• Metabolic reprogramming has recently been involved in the regulation of the neuroinflammatory response. 
•  Interestingly, we have recently observed a mitochondrial RAS, which is altered in aged brains. 

 JOHTOPÄÄTÖS:  Aivojen RAS- järjestelmän  säätelyhäiriö  on  eräs päätekijä ikään liittyvissä muutoksissa ja neurodegeneraatiossa pahentamalla oxidatiivista stressiä ja neuroinflammaatiota - joita voitaneen heikentää  manipuloimalla RAS- komponentteja lääkkeellisesti.

• In conclusion, dysregulation of brain RAS plays a major role in aging-related changes and neurodegeneration by exacerbation of oxidative stress (OS) and neuroinflammation, which may be attenuated by pharmacological manipulation of RAS components.

KEYWORDS:

NADPH-oxidase; Nox; Parkinson; angiotensin; microglia; neuroinflammation; neuroprotection; oxidative stress

PMID:

28515690

PMCID:

PMC5413566

DOI:

10.3389/fnagi.2017.00129
Löysin mieleiseni kartan RAAS systeemistä, jossa näytetään reseptorit ja eri kokoiset angiotensiinipeptiditkin ja tuo Mas -reseptorikin. Tämän on oftalmologian alan artikkelista, joten se on neuraalia kudosta. Olen piirrellyt  näitä   karttoja omaan tarpeeseenkin, kun asettelen omaa ARB--blokkaria.  (angiotensiinireseptoriblokkaria verenpaineeseen). Huomautan että "fluid volyme homeostasis" on olennainen huomioonotettava tekijä. Volyymin liika vähenemä  suonistossa on  vaikea hoitaa muulla kuin ajoittaisella lääketauolla.
https://benthamopen.com/FULLTEXT/TOOPHTJ-11-122/FIGURE/F1/

"Mikrogliojen lähde " Corpus callosum"

Missä  aivojen mikrogliat asuvat?
Luonnollisesti niitä löytyy monesta paiktaa, mutta  aivan erityisenä mikroglialähteenä on jo  viime vuosisadan alkupuolella mainittu corpus callosum. Mikä on corpus callosum? AIVOKURKIAINEN?
 Katson netistä artikklia ja suomennan ja  otan muistiin.

 

https://fi.wikipedia.org/wiki/Aivokurkiainen

https://reliawire.com/corpus-callosum/

Yleensä aivoista puhuttaessa tiedetään, että ihmisillä on tärkeä harmaa aivokuori.

Mutta harvemmin tiedetään, että siitä lähtevät kaapelit menevät valkoisen aineen läpi aivokamara-organismiin, palkkiin, Balken ( saksaksi) Hjärnbalken ( ruotsiksi) . ja suomeksi aivokurkiainen ja latinaksi Corpus callosum (callosum viittaa kamaraan) ja tämän liittimen kautta  vastaavaan  toiseen  aivopuoliskoon. 

Kirjoitan tässä nettiartikkelin suomennosta, koska näyttää olevan aika hyvä artikkeli.

Corpus callosum käsittää laakean kimpun kommissura-säikeitä (liitinkaapeleita) syvällä harmaan kortikaalisen aivokuoren alla kahden aivopuoliskon välillä (interhemisfäärisesti)  ja sellainen  esiintyy kaikilla nisäkkäillä, joilla on istukallinen lisääntyminen. Tämä aivokurkiainen sijaitsee keskiviivassa symmetrisenä, anatomisesti selkeästi havaittavien uurteiden (Sulcus corporis callosi) rajaamana . Aivokurkiaisen tehtävänä on olla paikka, kamara, jonka kautta tapahtuu liitokset vasemman ja oikean aivopuoliskon viestinnän kesken. Se tekee mahdolliseksi aivopuoliskojen välisen synkronisoidun kommunikaation lateralisoinnin, painottumisen , mikä tuottaa lopuksi  ihmisen koheesivoimaista  minää  kahden peilisymmmetrisen kehopuoliskonsa kanssa. Tämä liitos verkosto  on olennaista korkeimpien aivofunktioiden  optimoinnissa ja siksi sitä ei ole kaikilla organismeilla, jotka  kuitenkin mennä vipottavat, lentävät, uivat jne.

 Corpus callosum on ihmisaivojen isoin valkoinen materiaali ja siinä kulkee satoja miljoonia myelinisoituja axoniprojektioita.

• The corpus callosum is a flat bundle of commissural fibers beneath the cerebral cortex in the brains of placental mammals. It spans part of the longitudinal fissure, connects the left and right cerebral hemispheres, and enables communication between the hemispheres. It is the largest white matter structure in the human brain, consisting of 200–250 million axonal projections.The corpus callosum is found only in placental mammals (the eutherians), while it is absent in monotremes and marsupials, as well as other vertebrates such as birds, reptiles, amphibians and fish.

Tällainen aivokurkiainen esiintyy vain niillä nisäkäslajeilla, joilla on istukka (euteriaanit). Se puuttuu monotreemeiltä ja marsupiaaleilta kuten muiltakin selkärankaisilta: linnuilta, matelijoilta, amfibioilta ja kaloilta. Muilla lajeilla on muita aivorakenteita vastaamassa kahden hemisfäärin välisestä kommunikaatiosta, kuten etummainen yhdistävä liitin (commissura anterior) marsupiaaleilla ja siinä kulkee kaikki liitinsäikeet, joita neokorteksista lähtee ( neopallium). Istukallisilla nisäkkäillä tässä etummaisessa liittimessä (commissura anterior) kulkee yli vain osa niitä etuaivoperäisiä säikeistä. Kädellisillä hermoimpulssin siirtymisnopeus riippuu myelinisoitumisen asteesta tai lipidikatteesta

• Other groups do have other brain structures that allow for communication between the two hemispheres, such as the anterior commissure, which serves as the primary mode of interhemispheric communication in marsupials, and which carries all the commissural fibers arising from the neocortex (also known as the neopallium, whereas in placental mammals, the anterior commissure carries only some of these fibers.) In primates, the speed of nerve transmission depends on its degree of myelination, or lipid coating.
  

Minkälainen on aivokurkiaisen rakenne?

Aivokurkiainen on vähän kuin vanhanaikaisen  puhelimen käsiosa, kaareva. Aivokurkiaisen takimmainen osa sijaitsee lähellä pikkuaivoja ja se on splenium- nimeltään ( Balkenwulst), koska se on paksuin osa ja kattaa kolmannen aivokammion suonikudoksen (tela chorioiden) ja keskiaivon ja päättyy paksuun kuperaan vapaaseen reunaan. Sen nimi on  splenium. Sana tulee kreikasta ja tarkoittaa sidettä. Se onkin tavallaan siteen tapainen valkoinen yhdistäjä aivojen välillä  anatomisesa  etu-taka-suuntaisessa poikkileikkauksessa.

• The posterior end of the corpus callosum, near to the cerebellum, is called the splenium. This is the thickest part, and overlaps the tela chorioidea of the third ventricle and the mid-brain, and ends in a thick, convex, free border. Splenium translates as bandage in Greek.
  

Aivojen sagittaalista pintaa tarkasteltaessa näyttää siltä, että aivokurkiaisen takaosa tekee äkkimutkan eteenpäin. Aivokurkiaisen etuosa taas on lähellä etuaivoa ja siinä on polvi-niminen  mutka, joka kaartuu alas taaksepäin septum pellucidum- kohdalla ja samalla ohenee .Se on latinaksi  genu corporis callosi, ”aivokurkiaisen polvi”. Septum pellucidum ,” kuultava väliseinä” on etummaisten aivokammioiten välillä, joten corpus callosum on myös niiden  lateraalisten kammioiden (kammiot I ja II)  yläpuolella. Kaikenkaikkiaan se on lähellä  I-III  aivokammioita alapuoleltaan.

• A sagittal section of the brain shows that the posterior end of the corpus callosum is acutely bent forward, the upper and lower parts being applied to each other.The anterior end near to the frontal lobes is called the genu (“knee”). The genu of the corpus callosum is bent downward and backward in front of the septum pellucidum; diminishing rapidly in thickness.
  

Aivokurkiaisen etupään kaari jatkuu alempana taaksepäin ”nokkamaisesti” ja sitä sanotaan ” aivokurkiaisen nokaksi”, Rostrum corporis callosi, ja se yhdistyy lamina terminalis- nimiseen päätelevyyn, joka taas ulottuu kammioitten välisiin aukkoihun foramina interventricularis  optisen radan tyvessä olevassa sopukassa. .

• It is prolonged backward under the name of the rostrum, and is connected below with the lamina terminalis, which stretches from the interventricular foramina to the recess at the base of the optic stalk. The rostrum is so named for its resemblance to a bird’s beak.
  

Etummainen aivovaltimo (hakusana: arteria cerebri anterior) sijaitsee rostrumin pinnan alla ja tekee yhdistävän kaaren aivokurkiaisen polven edestä. Molemmin puolin  valtimot nousevat  ja   kääntyvät sitten taaksepäin aivokurkiaisen yläpuolella levittäytyen  omalle  spesifiselle suonitusalueelleen. 

• The anterior cerebral arteries are in contact with the under surface of the rostrum; they then arch over the front of the genu, and are carried backward above the body of the corpus callosum.
  

Aivokurkiaisen keskikolmannes  on truncus, vartalo-osa, ja sijaitse etukolmanneksen  polviosan genu ja takakolmanneksen  välollä. Takimmainen osa on  splenium. Kapea kohta corpus callosum vartalon ja takapäädyn splenium välillä on kapeikko isthmus, kannas tai sola.
Siis osat: I osa: rostrum, genu (motorisia säikeitä)  II. osa:  keskivartalo (somatosensorisia säikeitä) , II.osa:  isthmus (auditorisia säikeitä)  ja splenium (visuaalisia säikeitä)  

• The body or truncus of the corpus callosum is between the splenium and the genu. A narrowed part between the body and the splenium is known as the isthmus of the corpus callosum.
  

Molemmin puolin aivokurkiaista hermokimppujen säikeet kulkevat  säteittäin valkoiseen aineen läpi kohti osia kortikaalisella aivopinnalla. Ne säikeet,  jotka kaartuvat eteenpäin genu-kohdasta etuaivoon muodostavat forceps anterior, kimpun ”Etummaiset aivopihdit” ja ne säikeet , jotka kaartuvat kohti niskalohkoa muodostavat kimpun ” takimmaiset aivopihdit”, forceps posterior.

• On either side of the corpus callosum, the fibers radiate in the white matter and pass to the various parts of the cerebral cortex; those curving forward from the genu into the frontal lobe constitute the forceps anterior, and those curving backward into the occipital lobe, the forceps posterior.
  

Näiden kahden säiekimpun väliin jää suurin osa säikeistä, ja ne muodostavat verhomaisen säiekimpun, Tapetum ja molemmilla sivuilla ne  ulottuvat ohimolohkoon ja kattavat matkallaan sivukammioitten keskikohdat.

• Between these two parts is the main body of the fibers which constitute the tapetum and extend laterally on either side into the temporal lobe, and cover in the central part of the lateral ventricle.
  

Paksuimmat aksonit corpus callosumin keskikohdilta, keskivartalosta truncus,   liittävät motorisia cortexalueita toisiinsa. Suhteellisesti enemmän corpus callosumista näyttää olevan osallistuneena supplementaarisiin pyramidaalisiin motorisiin alueisiin mukaanluettuna Brocan alue.

• Thicker axons in the mid body, or trunk of the corpus callosum, interconnect areas of the motor cortex, with proportionately more of the corpus callosum dedicated to supplementary motor regions including Broca’s area.
  

Corpus callosumin takaosa, splenium, suorittaa somatosensorista yhdistävää kommunikaatiota päälaenlohkojen ja niskalohkon visuaalisten kuorikenttien kesken - ne ovat niitä ” takimmaisen aivopihdin säikeitä”.

• The posterior body of the corpus, known as the splenium, communicates somatosensory information between the two halves of the parietal lobe and the visual cortex at the occipital lobe, these are the fibres of the forceps posterior.
  

In a study of five- to eighteen-year-olds there was found to be a positive correlation between age and callosal thickness.
Ikä ja corpus callosum paksuus korreloivat toisiinsa.Aivojen kuorikerros osien ja tilavuuden  kasvaessa, corpus callosum-tilavuus suhteellisesti   kasvaa hitaampaa ja vähemmän.   Kehitysaikaan verrattuna sen konsistenssi myöskin tulee kompaktimmaksi.

• Wikipedia kertoo nasevasti ruotsiksi tästä aivokurkiaisesta.
  

Hjärnbalken, corpus callosum, är ett band av nervfibrer som utgör länken mellan de två stora hemisfärerna.
Hjärnbalken förbinder huvuddelen av de båda hjärnhalvornas barkområden med varandra och består av 200 - 800 miljoner nervtrådar som samordnar aktiviteterna i de båda hemisfärerna. Nästan alla områden i hjärnhalvorna är förbundna men det finns undantag, till exempel områden som representerar händer och fötter. Områden som representerar mitten av kroppen har de mest täta förbindelserna eftersom dessa områden kräver interhemisfäriskt samarbete.
Hjärnbalken kan indelas i fyra på varandra följande partier räknat framifrån och bakåt:

• Näbben (rostrum corporis callosi)
• Knäet (genu corp.call.) vilken innehåller fibrer från prefrontala barken,
• Stammen (truncus corp.call.) vilken innehåller fibrer från premotoriska, motoriska, somatosensoriska barken och bakre hjässlobsbarken,
• Bakdelen (splenium corp.call.) vilken innehåller fibrer från övre och nedre tinninglobens bark och synbarken.
  

En artikel från 1982 skriven av Lacoste och Utamsing pekade mot att kvinnor har en större hjärnbalk än män och argumenterade för att detta ger upphov till olika mentala förmågor. Publikationen verkar ha haft stor folkpsykologisk genomslagskraft och med tiden inspirerat till lekmannaförklaringar gällande uppfattade könsskillnader i beteenden. T.ex. skriver Time magazine om hjärnbalken "Often wider in the brains of women than in those of men, it may allow for greater cross-talk between the hemispheres—possibly the basis for women’s intuition."
Vetenskapen ställer sig å andra sidan frågande till såväl implikationerna av en storleksskillnad som huruvida en skillnad finns, samt till upplevda beteendeskillnader. En mer omfattande metastudie från 1997 Bishop och Wahlsten har visat att män har en större hjärnbalk än kvinnor, även i relation till hela hjärnans storlek och givit slutsatsen att den gamla tron att män skulle tänka annorlunda än kvinnor på grund av en mindre hjärnbalk inte är försvarbar. Senare studier visar också på mikrostrukturella skillnader mellan könen men i vilken grad det skulle finnas beteendemässiga och kognitiva konsekvenser av skillnaderna är inte utrett. Vetenskapen visar inte heller på någon skillnad i simultanförmåga mellan könen.
Hjärnbalken har rapporterats vara större hos musiker än hos icke-musiker och hos vänsterhänta än hos högerhänta.
Hos patienter med svårbehandlad epilepsi kan en operation då hjärnbalken förstörs användas, en så kallad corpus callosotomi.

• Wikimedia Commons har media som rör Hjärnbalken.
  

23.2. 2018 Muistiin aivokurkiaisen anatomiasta. 23.2. 2018

Varsinaiset psyykkiset mentaalioireiset  taudit  eivät  tästä corpus callosum- osasta näytä saavan selitystä.
 https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/27821355
krooninen väsymys, joka liittyy MS-tautiin saanee selvityksensä corpus callosum-atrofiasta.
Sehän on hyvin myeliinipitoinen ja MS-taudissa myeliini heikkenee.
https://link.springer.com/article/10.1007/s00415-011-6091-0

Viruksiin liittyvät väsymykset ja enkefaliitit sen sijaan heijastuvat corpus callosus rakenteeseen. Ottaen huomioon että  se muodostaa osan aivojen mikrogliojen varassa olevasta  immuunipuolustuksesta, virukset, jotka tekevät makrofagievaasion, vikuuttavat myös  corpus callosumia. Oireena ihminen kokee väsymystä. Täytyy ottaa esiin tämä asia kun influenssaa näkyy olevan  liikkeellä.  Myeliinin toipumiseen on hyvä muistaa K1- vitamiinipitoiset ravinnot ja B6 vitamiini muun flunssalääkkeen ja levon ohella. Yleensäkin  aivojen valkoiselle  aineelle on eduksi  viherravinto kuten kaalit, broccoli, pinaatti ym ja kasvisöljy jossa on K-vitamiinia kuten oliiviöljy. Kunnon lepo flunssassa  myös antaa  mahdollisuuden aivojen immuunijärjestelmän  käyntiin saamiselle. Näsitä viruksista on paljon tietoa kun hakee viruksen nimella  "virus x  AND corpus callosum".

AJNR Am J Neuroradiol. 2004 May;25(5):798-802.

Influenza-associated encephalitis/encephalopathy with a reversible lesion in the splenium of the corpus callosum: a case report and literature review.

Takanashi J¹, Barkovich AJ, Yamaguchi K, Kohno Y.

Abstract

We report the cases of two patients with influenza-associated encephalitis/encephalopathy (IAEE) who presented with mild CNS manifestations and complete recovery within a few days. Initial MR imaging at days 4 and 5 revealed a lesion in the central portion of the splenium of the corpus callosum with a reduced apparent diffusion coefficient (ADC) value, which completely resolved on follow-up studies at day 10. We postulate two possible mechanisms for decreased ADC; namely, intramyelinic edema and an inflammatory infiltrate.

Comment in

• Influenza-associated encephalitis-encephalopathy with a reversible lesion in the splenium of the corpus callosum: case report and literature review. [AJNR Am J Neuroradio

 Terve ikääntyminen - tärkeää säilyttää   hankittuja taitoja ja kehittää monipuolisia valmiuksiaan!
https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/24080587https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/24080587

Mikrogliasoluista

Mikrogliat

MIKROGLIAT OVAT PÄTEVIA IMMUUNISOLUJA KESKUSHERMOSTON ALUEELLA. Mikrogliat muodostavat aivojen immuunijärjestelmän, joka aktivoituu erilaisista aivovammoista ja sairauksista. Mikrogliasoluja on noin 10 % kaikista aivojen GLIA-soluista. Mikrogliasolut ovat myelomonosyyttistä alkuperää ja jo varhaisen alkiokehityksen aikana ilmenee aivoissa mikrogliasolujen edeltäjäsoluja.

Kypsässä keskushermostossa (CNS) ilmenee mikrogliasoluja kolmessa erilaisessa tilassa:

1. LEPÄÄVIÄ mikrogliasoluja

2. AKTIVOITUJA mikrogliasoluja
https://www.guwsmedical.info/schwann-cells/activation-of-microglia.html

3. FAGOSYYTTISIÄ mikrogliasoluja.

Normaalissa aivossa MIKROGLIA- soluja esiintyy LEPOTILASSA ja niille on tyypillistä pieni sooma ja lukuisat ohuet ja hyvin haaroittuneet ulokkeet ja sen takia niitä kutsutaan ”ramified”- haaroittuneiksi. ( Haara on latinaksi: ramus, rami)

MIKROGLIA-soluja on aivojen kaikissa osissa. Tiheimmillään niitä esiintyy hippokampissa (hippocampus), olfaktorisen (hajuaistin) pääteaivon (telencephalon) alueella, tyviganglioissa (basaaliganglioissa) ja substantia nigra-aineksessa ( se on tummapigmenttinen aivoalue).

Jokainen yksittäinen MIKROGLIA-solu vastaa selvästi määritetystä territoriosta, joka on noin 50 000 kuutiomikrometriä tilavuudeltaan. Lepäävien MIKROGLIA-solujen ulokkeet eivät koskaan tee kontaktia keskenään. On myös selvä morfologinen ero harmaan ja valkoisen aineen microgliasolujen välillä. Harmaan aineen mikrogliasolut ulottavat ulokkeensa joka suuntaan, kun taas valkoisessa aineessa ne sijaitsevat tavallisesti aksonikimppujen suhteen kohtisuoraan.

MIKROGLIA-soluilla on varusteinaan lukuisia reseptoreita ja immuunimolekyylien tunnistuskohtia, mitkä tekevät ne keskushermostokudoksen tilan täydellisiksi sensoreiksi: aivon vaurioituminen tunnistuu niiden avulla välittömästi ja siitä alkaa MIKROGLIA-solujen aktivoitumisprosessi. Siinä prosessissa lepäävät mikrogliat siirtyvät aktivoituun tai REAKTIIVISEEN tilaan. Osa näistä aktivoituneista soluista jatkaa edelleen muutumistaan FAGOSYYTEIKSI asti.

Sekä REAKTIIVISET MIKROGLIAT että FAGOSYYTTISET MIKROGLIAT muodostavat aktiivin aivoja puolustavan immuunijärjestelmän.

LÄHDE: Alexei Verkhratsky et Arthur Butt. Glial neurobiology. A textbook(2007). Microglia. p. 28.

Muistiin 22.2. 2018 suomennosta.

https://www.researchgate.net/figure/In-normal-conditions-neurons-and-glial-cells-interact-together-to-promote-the_fig2_268793609 

Perifeerinen GLIASOLU. Schwannin soluista

Schwannin soluja on neljä tyyppiä perifeerisessä hermostossa.
1.myelinoivat Schwannin solut
2. myelinoimattomat Schwannin solut
3. perisynaptiset Schwannin solut  neuromuskulaarisessa liitoksessa
4. terminaaliset Schwanninsolujen kaltaiset solut sensorisissa neuriiteissa

Kaikki neljä tyyppiä Schwannin solua  saa alkunsa  neuraalipoimusta ja kehityksen aikana niitä migroituu axoneja pitkin. Jatkuva aksonikontakti   on erityisen tärkeä, koska Schwannin solujen edeltäjäsolut kuolevat, jos tuo kontakti katoaa. Kehityksen edistyessä  prekursorisolut muuttuvat epäkypsiksi Schwannin soluiksi, ja ne taas pystyvät  pysymään elossa ilman aksoniakin. .  Epäkypsät Schwannin solut liittäytyvät kutienkin  lähimpiin aksoneihin, joille  ne sitten  alkavat  muodostaa tuppea.

Schwannin  soluista ne, jotka ovat liittyneet läpimitaltaan   1 um:n - yli 1 um:n kokoisiin  aksoneihin, alkavat tuottaa myeliiniä ja muodostaa internodaalisia (solmukkeiten välisiä)  myeliinisegmenttejä; näiden  Schwannin solujen ja aksonien kesken vallitsee suhde 1:1.

Ohuempiin aksoneihin liittyneet Schwannin solut eivät muodosta myeliiniä, vaan tuottavat ainoastaan kalvotuppea axonikimpun ympärille jasiten  ne  erottavat axoneita toisistaan  hermojuosteen sisällä.

Vielä on tuntematon seikka, miten Schwannin solun kohtalo  säätyy, mutta kuten oligodendrosyyteilläkin niilläkin  on todennäköistä,  että säätelytekijät tuottuvat aksonista käsin ja aksonien erilaiset kaliiperit voivat  aiheuttaa erilaisia   Schwannin soluille tarkoitettuja signaaleja.

Myelinoivat Schwannin solut osallistuvat myös Ranvierin solmukkeiden  muodostumiseen ja niistä lähtee multippeleita perinodaalisia ulokkeita, jotka täyttävät solmukkeen kohdan myeliiniaukon (nodal gap).

 Perinodaalit ulokkeet ovat keskenään yhteydessä gap-junktioilla, joita konneksiinit muodostavat (connexin32, Cx32). ( Kuusi konneksiinia muodostavat pienen putkimaisen  rakennelman- (tulee miltei mieleen ne lasten korviin asetetut putket kun hoidetaan otiitteja- joiden  tehtävänä on ilmastoida keskikorvaa pienen putkiaukon kautta ja tasoittaa paine) .
 Siis nämä  aivogliasolujen konneksonin tekevät  aukon kahden  gliasolun välillä siten että  voi kaksi tällaista putkea  asettuu päikkäin, jotein sisälle tulee yhdistävä putki ja pikkuiset molekyylit pääsevät vapaasti läpi. Nämä ovat  konneksoneja nimeltään.  Yhdessä täydellisessä konneksonissa on siis 12 konneksiinia  ja kaksi hemikonneksonia. Näitä on erittäin paljon ja niiden välityksellä gliasolukko muodostaa  funktionaalisen syncytiumin.  Otan tästä ihmerakennelmasta eriksen suomennoksen: Gap junction. Suomalainen termi on aukkoliitos).

 Perinodaalit ulokkeet muodostavat  solmukkeen välikohdan  (nodal gap) aineksen ja ne osallistuvat  jonien mikromiljöön   säätelyyn noduksen ympäristössä ja todennäköisimmin  Schwannin solun ja aksonin vuorovaikutukset ovat tärkeitä natriumkanavien  klustereille näissä solmukkeissa ja  stabiloimassa nodaalista aksonikalvorakennetta.

LÄHDE: Alexei Verkhratsky et Arthur Butt. Glial neurobiology A Textbook.  Schwann cells. P. 27-8.

Glutamiinihapon (E) kuljettajat EAAT

https://doi.org/10.3389/fchem.2014.00061
Kehon yleisin aminohappo on glutamiini, Q. Se antaa myös energiaa  paikallisesti  kun yksi aminoryhmä irtoaa ja siitä tulee glutamiinihappo E. Glutamiini on neutraali, mutta  glutamiinihappo on negatiivinen aminohappo.


Neuroni säilyttää glutamaattia  rakkuloiden sisällä konsentroituneena ja vapauttaa niitä synapsipäätteestä synapsirakoon ja siinä se  menee postsynaptiseen reseptoriin antamaan signaalinsa.  Mutta  synapsiraosta tämän stimuloivan aminohapon poiston suorittaa Astroglia ja se on astroglian  eräs päätehtävä, sillä  vapaa glutamiinihappo on neuronille myrkyllinen. Glutamaatilla on sen takia kuljettajiaan niin neuronissa kuin astrosyytissä.

Lähdekirjasta:
"Normaalisti solun ulkoinen glutamaattipitoisuus  vaihtelee 2 ja 5 mikromoolin (uM) välillä ja tätä korkeammalle solunulkoinen glutamaattipitoisuus nousee vain lyhyeksi hetkeksi synaptisen välittymisen aikana. Sen sijaan solunsisäinen glutamaattipitoisuus voi olla 1- 10 millimoolia (mM). Sen takia glutamaatin siirto solun ulkopulelta  solun sisään  vaatii kuljettamista melkoista konsentraatiogradianttia vastaan, siis  "siirtoa ylämäkeen" . Tähän glutamaatinkuljettajat saavat energia-apua  solukalvon  transmembraanisesta elektrokemiallisesta erosta, joka vallitsee natriumin Na+ ja kaliumin K+ välillä. yhden ainoan glutamaattimolekyylin siirtäminen soluvälistä solun sisään ylämäkeen vattii kolmen natriumjonin Na+  siirtymistä solun sisään ja yhden Kaliumjonin K+ virtaamista ulos solusta  niiden  pitoisuuksien "alamäkeen" päin.
 Glutamaatti joni vie mukanaan myös yhden H+ jonin solun sisään. Kationinen kokonaisvaikutus tässä siirrossa on glutamaatin kuljetajan  elektrogeenistä vaikutusta, mikä ilmenee sisäänpäinvirtauksena, joka depolarisoi solun samalla avustaen negatiivisesti varautuneen glutamaatin  sisäänpääsyä.

Ihmisen aivoissa on glutamaatin kuljettajia  viittä eri tyyppiä:

EAAT1- EAAT5 ( Excitatory Amino Acid Transporter).
Astrosyytillä näistä esiintyy kahta tyyppiä: EAAT1 ja EAAT2. Muita kolmea tyyppiä esiintyy erilaisilla neuroneilla.   Näiden kaikkien viiden kuljettajan   funktionaaliset ominaisuudet ovat samanlaisia.
 Jos neuroneja katoaa tai tämä glutamaattierginen  hermonvälitys poistuu neuroneista,  asia heijastuu astrosyytteihin siten,  että   astroglian glutamiininkuljettajatkin  säätyvät alas, vähenevät.

Glutamaatin kuljettajien suorituskyky  riippuu selvästi  solukalvon   sisä ja ulkopuolen välisestä  pitoisuuserosta mikä ulkopuolella runsaampien  Na+ jonien  ja sisäpuolella  runsaampien  K+ jonien kesken vallitsee . Tässä ymmärtää, että solun siaäinen liian suuri natrium Na+ määrä tai solun ulkoinen liian suuri K+ jonien määrä hankaloittaa kovasti glutamaatin siirtoa solun sisään ja samalla nostaa glutamaatin solun ulkoista neurotoksisuutta.

Tässä suhteessa glutamaatin  soluun otto  on hyvin  suuresti energiasta riippuva, sillä kautta kehon eläville soluille tärkeän   Na+/K+ konsentraatiogradientin ylläpito vaatii ATP energiaa , jota    fundamentaaliset  Na+/K+ pumput  voivat toimia normaalisti. Keskimäärin yhden ainoan glutamaattimolekyylin siirto vaatii 1,5 ATP molekyyliä.

 On aivan luonnollista, että aivohalvauksissa  seuraa  ATP vajetta ja  Na+/K+konsentraatiogradientti  menee epätasapainoon ja tällöin astrosyytin glutamaatin talteen otto  estyy. Lisäksi voi tapahtua vaikean  energiavajeen myötä että solunsisäinen natrium lisääntyy ja  nämä glutamiinihappokuljettajat alkavat toimia päin vastoin niin, että  siirtävät glutamiinihappoa solun ulkopuolella , mikä edelleen vain lisää excitotoksisuutta.

Astrosyyteillä on   runsaasti myös muita jonikuljettajia kuten  natriumin ja kalsiumin vaihtajia (NCX)  ja jos solun sisällä natriumin pitoisuus nousee liikaa,  Nämä puolestaan siirtävät natriumia ulos ja kalsiumia sisään ( reverse mode of NCX)  ja tämä prosessi voi laskea natriumin  nopeasti  solun sisällä niin että glutamaatin kuljettajille voi onnistua  saada glutamaatti solunsisään.

Adv Neurobiol. 2017;16:297-314. doi: 10.1007/978-3-319-55769-4_15.

Glutamate Transporters in the Blood-Brain Barrier.

Helms HCC¹, Nielsen CU², Waagepetersen HS³, Brodin B

Abstract

The amino acid L-glutamate serves a number of roles in the central nervous system, being an excitatory neurotransmitter, metabolite, and building block in protein synthesis. During pathophysiological events, where L-glutamate homeostasis cannot be maintained, the increased brain interstitial fluid concentration of L-glutamate causes excitotoxicity. A tight control of the brain interstitial fluid L-glutamate levels is therefore imperative, in order to maintain optimal neurotransmission and to avoid such excitotoxicity. The blood-brain barrier, i.e., the endothelial lining of the brain capillaries, regulates the exchange of nutrients, gases, and metabolic waste products between plasma and brain interstitial fluid. It has been suggested that brain capillary endothelial cells could play an important role in L-glutamate homeostasis by mediating brain-to-blood L-glutamate efflux. Both in vitro and in vivo studies have demonstrated blood-to-brain transport of L-glutamate, at least during pathological events. A number of studies have shown that brain endothelial cells express excitatory amino acid transporters, which may account for abluminal concentrative uptake of L-glutamate into the capillary endothelial cells. The mechanisms underlying transendothelial L-glutamate transport are however still not well understood. The present chapter summarizes the current knowledge on blood-brain barrier L-glutamate transporters and the suggested pathways for the brain-to-blood L-glutamate efflux.

KEYWORDS:

Brain glutamate efflux; EAAT; Excitotoxicity; Glutamate metabolism; Neurovascular unit

Mikä auttaisi   aivoja tässä glutamaatin siirtämisssä   solujen sisään  solujen ulkopuolelta?
Yksinkertaiset neuvot tulevat ravintosuosituksista.. Suositellaan, että ruokasuolan käyttöa pidettäisiin kohtuullisena.  se on NaCl molekyyli ja keho on vain sellainen että se säästää tuota Na+ jonia hyvin tarkasti. Siksi ei kannata  käyttää sitä liikaa,  kun se säästyy jo vanhoista  suoloista   uudelleen talletamalla munuaisista.

Sen sijaan mitä tulee kaliumiin (K+) , sitä on kasvisperäisessa ruoassa ja  siitä menetetään   ruoansulatuksen yhteydessä kuitenkin  päivittäin  aika paljon. Kannattaa katsoa että  käyttää vihanneksia, hedelmiä, juureksia, pähkinöitä, herneitä, papuruokaa,  siemeniä, jyviä - niistä saa kaliumia ja monista  magnesiumia, joka on myös solunsisäjoni..  Tervemunuaiset ihmiset kyllä  voivat käyttää tällaista  ruokaa ihan  "ad libitum", mutta jos on munuaisvika, silloin kaliumista tulee omat rajoitavat  suosituksena joissain munuaisvikalaaduissa,. Onhan niitä "kaliumin menettäjiäkin".

Kalsiumiakin menetetään päivittäin jonkin verran, jota päivän ruoan pitäisi antaa  jotain kalsiumpitoista. Kalsiumin tallentamisessa merkitsee liikunta ja  auringonvalo  ( D vitamiini), koska kalsium  säästyy   suureen kehovarastoon, luustoon, mistä sitä sitten normaali terve aineenvaihdunta kyllä ottaa akuutin  tarpeen puolelle  akututivarastoihin. Se on tiukasti säädelty joni. Terveellä  rakentuu solun sisäisiin kalsiumium varastoihin  tiukkaan säätelyyn sellaista  akuuttia  aktiivia kalsiumjonia.  Jos kalsium aineenvaihdunta on epätasapainosa  asia on koko kehoa käsittävä epätasapainotila, jossa  olennainen alkuapu on liikunnan optimoiminen. Puolikin litraa jotain  maitotuotetta avustaa  sellaisessa epätasapainossa. Yleensä   kaliumpitoisissa kasviksissa saa myös kalsiumia.

LISÄTIETOA Glutamiinihapon kuljettajista EAAT.

https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/16722240

https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/16722241

https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/18410911
https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/23506861

Otan tässä ensimmäisen kuljettajan geenitiedot EAAT1.geeni  ja siihen liittyviä  tutkimuksia:  

EAAT1 geeni, SLC1A2 Solute Carrier  family 1 member 2, Kr. 11p13,
Tätä  geeniä ilmenee paljon  aivossa, erittäin vähän myös maksassa ja hiven lisämunuaisessa.
Kliinistä tietoa:

Related articles in PubMed

1. Excitatory Amino acid transporter expression in the essential tremor dentate nucleus and cerebellar cortex: A postmortem study. Wang J, et al. Parkinsonism Relat Disord, 2016 Nov. PMID 27624392, Free PMC Article
2. SLC1A2 rs3794087 are associated with susceptibility to Parkinson's disease, but not essential tremor, amyotrophic lateral sclerosis or multiple system atrophy in a Chinese population. Xu Y, et al. J Neurol Sci, 2016 Jun 15. PMID 27206883
3. GLT-1: The elusive presynaptic glutamate transporter. Rimmele TS, et al. Neurochem Int, 2016 Sep. PMID 27129805, Free PMC Article
4. The Hydroxyl Side Chain of a Highly Conserved Serine Residue Is Required for Cation Selectivity and Substrate Transport in the Glial Glutamate Transporter GLT-1/SLC1A2. Simonin A, et al. J Biol Chem, 2015 Dec 18. PMID 26483543, Free PMC Article
5. Common variants in SLC1A2 and schizophrenia: Association and cognitive function in patients with schizophrenia and healthy individuals. Zhang B, et al. Schizophr Res, 2015 Dec. PMID 26459047 

GeneRIFs: Gene References Into FunctionsWhat's a GeneRIF?

1. This study demonstrated that EAAT2 expression is enhanced in the ET dentate nucleus, in contrast to differentially reduced EAAT2 levels in the ET cerebellar cortex.
2. we summarize the history leading up to the recognition of GLT-1a as a presynaptic glutamate transporter--{REVIEW}
3. This study provides further evidence for SLC1A2 mutations in epileptic encephalopathies and suggests a gain-of-function mechanism for this rather severe presentation.
4. GLT1 was demonstrated by luciferase assay to be a target of miR-31-5p and miR-200c-3p, and both its mRNA and protein (immunohistochemistry) significantly decreased with age in liver biopsies and in hepatic centrilobular zone, respectively
5. Mutations in SLC1A2 and CACNA1A Are Important Causes of Epileptic Encephalopathies
6. The results of this study suggested SLC1A2 rs3794087 may decrease the risk for Parkinson's disease in a Chinese cohort, but do not support a role in the susceptibility to amyotrophic lateral sclerosis or multiple system atrophy.
7. that Abeta1-42 oligomers could cause disturbances in insulin/Akt/EAAT signaling in astrocytes
8. This study showed a lack of association between of SLC1A2 rs3794087 with the risk for essential tremor.
9. Results suggest that genetic variation (rs4354668 and its haplotypes) in SLC1A2 may be involved in impaired executive function, which adds to the current body of knowledge regarding the risk of schizophrenia and the impairment of cognitive performance
10. SPAK and OSR1 are powerful negative regulators of the excitatory glutamate transporters EAAT1 and EAAT2.

Submit: New GeneRIF Correction See all GeneRIFs (97