Tässä koetan löytää tehtävää prioniproteiinille myeliinin ylläpidossa . AD taudissa sanotaan olevan "puutetta kuparista" mutta arvelen että tuollainen raskasmetalli vain sijaitsee jossain väärässä paikassa eikä tule laboratoriokoeputkeen havaittavaksi.
Siis otan kohteeksi Ranvierin noduksen ja sen kuparin. Löytyy tällaista
http://onlinelibrary.wiley.com/doi/10.1111/j.1365-2990.1976.tb00520.x/abstract
:Perifeerisissä hermoissa Ranvierin nodukset littyvät mukopolysakkarideihin, jotka pystyvät sitomaan erilaisia kationeja. Tässä tutkimuksessa on määritelty Ranvierin noduksen kationien sitomiskykyjä demyelinisaatiossa ja remyelinisaatiossa. perineuraalisella alueella.
KUPARIJONIN SITUTUMISEN KOHTA visualisoituu tiivinä ferrosyanidisakkana ja tätä saatettiin koe-eläimen N peroneuksesta siten tutkia tarkemmin. .
Normaalissa hermossa saostuma esiintyi nodaalisessa aksonikohdassa ja paranodaalisen aksonikohdan reunamilla. Ennen kuin hermo alkoi demyelinisoitua, se menetti kuparia. Myeliinin fagosytoiduttua ja aksonin ollessa paljaana demyelinisoituna , hermoon ei saostunut kuparin merkitsijää, mutta myeliinittömän alueen reunoilla olevissa vielä normaaleissa noduksissa oli kuparia.
Kun remyelinisaatio alkoi, merkitsijää alkoi saostua vastamuodostuneisiin nodaalisiin ja paranodaalisiin alueisiin ja interfaasiin säilyneen ja remyelinisoituvan internodaalisen alueen välille. Kuparin merkitsijän tiheys nousi kun myeliini paksuni. Nämä löydöt osoittavat, että vakavasti myeliiniä menettäneet alueet menettävät kyvyn sitoa kuparia,demyelinisoitu alue ei sido kuparijoneja, remyelinisoituvat säikeet sitovat kuparijoneja vastamuodostuneissa noduksissa ja Schwannin solut vastaavat nodaalisten mukopolysakkaridien tuotosta.
Before demyelination, severely beaded fibres sited within the
perineurial window displayed a reduction or a loss of nodal precipitate.
During the period of myelin phagocytosis and demyelination, precipitate
was absent throughout the denuded axon but present at adjacent,
uninvolved nodes. At the commencement of remyelination, precipitate
appeared at the newlycreated nodal and paranodal regions and at
interfaces between preserved and remyelinating internodes. The density
increased with myelin thickening. These findings indicate: (1) severely
beaded regions lose their normal binding property before undergoing
demyelination, (2) demyelinated regions do not bind copper ions, (3)
remyelinating fibres bind copper ions at newly-created nodes and (4)
Schwann cells are responsible for the production of nodal
mucopolysaccharides.
Visar inlägg med etikett Myeliini. Visa alla inlägg
Visar inlägg med etikett Myeliini. Visa alla inlägg
onsdag 19 december 2012
Kupari ja myeliini. Ranvierin nodus . Perifeerinen hermo.
Tässä koetan löytää tehtävää prioniproteiinille myeliinin ylläpidossa . AD taudissa sanotaan olevan "puutetta kuparista" mutta arvelen että tuollainen raskasmetalli vain sijaitsee jossain väärässä paikassa eikä tule laboratoriokoeputkeen havaittavaksi.
Siis otan kohteeksi Ranvierin noduksen ja sen kuparin. Löytyy tällaista
http://onlinelibrary.wiley.com/doi/10.1111/j.1365-2990.1976.tb00520.x/abstract
:Perifeerisissä hermoissa Ranvierin nodukset littyvät mukopolysakkarideihin, jotka pystyvät sitomaan erilaisia kationeja. Tässä tutkimuksessa on määritelty Ranvierin noduksen kationien sitomiskykyjä demyelinisaatiossa ja remyelinisaatiossa. perineuraalisella alueella.
KUPARIJONIN SITUTUMISEN KOHTA visualisoituu tiivinä ferrosyanidisakkana ja tätä saatettiin koe-eläimen N peroneuksesta siten tutkia tarkemmin. .
Normaalissa hermossa saostuma esiintyi nodaalisessa aksonikohdassa ja paranodaalisen aksonikohdan reunamilla. Ennen kuin hermo alkoi demyelinisoitua, se menetti kuparia. Myeliinin fagosytoiduttua ja aksonin ollessa paljaana demyelinisoituna , hermoon ei saostunut kuparin merkitsijää, mutta myeliinittömän alueen reunoilla olevissa vielä normaaleissa noduksissa oli kuparia.
Kun remyelinisaatio alkoi, merkitsijää alkoi saostua vastamuodostuneisiin nodaalisiin ja paranodaalisiin alueisiin ja interfaasiin säilyneen ja remyelinisoituvan internodaalisen alueen välille. Kuparin merkitsijän tiheys nousi kun myeliini paksuni. Nämä löydöt osoittavat, että vakavasti myeliiniä menettäneet alueet menettävät kyvyn sitoa kuparia, demyelinisoitu alue ei sido kuparijoneja, remyelinisoituvat säikeet sitovat kuparijoneja vastamuodostuneissa noduksissa ja Schwannin solut vastaavat nodaalisten mukopolysakkaridien tuotosta.
Before demyelination, severely beaded fibres sited within the perineurial window displayed a reduction or a loss of nodal precipitate. During the period of myelin phagocytosis and demyelination, precipitate was absent throughout the denuded axon but present at adjacent, uninvolved nodes. At the commencement of remyelination, precipitate appeared at the newlycreated nodal and paranodal regions and at interfaces between preserved and remyelinating internodes. The density increased with myelin thickening. These findings indicate: (1) severely beaded regions lose their normal binding property before undergoing demyelination, (2) demyelinated regions do not bind copper ions, (3) remyelinating fibres bind copper ions at newly-created nodes and (4) Schwann cells are responsible for the production of nodal mucopolysaccharides.
Siis otan kohteeksi Ranvierin noduksen ja sen kuparin. Löytyy tällaista
http://onlinelibrary.wiley.com/doi/10.1111/j.1365-2990.1976.tb00520.x/abstract
:Perifeerisissä hermoissa Ranvierin nodukset littyvät mukopolysakkarideihin, jotka pystyvät sitomaan erilaisia kationeja. Tässä tutkimuksessa on määritelty Ranvierin noduksen kationien sitomiskykyjä demyelinisaatiossa ja remyelinisaatiossa. perineuraalisella alueella.
KUPARIJONIN SITUTUMISEN KOHTA visualisoituu tiivinä ferrosyanidisakkana ja tätä saatettiin koe-eläimen N peroneuksesta siten tutkia tarkemmin. .
Normaalissa hermossa saostuma esiintyi nodaalisessa aksonikohdassa ja paranodaalisen aksonikohdan reunamilla. Ennen kuin hermo alkoi demyelinisoitua, se menetti kuparia. Myeliinin fagosytoiduttua ja aksonin ollessa paljaana demyelinisoituna , hermoon ei saostunut kuparin merkitsijää, mutta myeliinittömän alueen reunoilla olevissa vielä normaaleissa noduksissa oli kuparia.
Kun remyelinisaatio alkoi, merkitsijää alkoi saostua vastamuodostuneisiin nodaalisiin ja paranodaalisiin alueisiin ja interfaasiin säilyneen ja remyelinisoituvan internodaalisen alueen välille. Kuparin merkitsijän tiheys nousi kun myeliini paksuni. Nämä löydöt osoittavat, että vakavasti myeliiniä menettäneet alueet menettävät kyvyn sitoa kuparia, demyelinisoitu alue ei sido kuparijoneja, remyelinisoituvat säikeet sitovat kuparijoneja vastamuodostuneissa noduksissa ja Schwannin solut vastaavat nodaalisten mukopolysakkaridien tuotosta.
Before demyelination, severely beaded fibres sited within the perineurial window displayed a reduction or a loss of nodal precipitate. During the period of myelin phagocytosis and demyelination, precipitate was absent throughout the denuded axon but present at adjacent, uninvolved nodes. At the commencement of remyelination, precipitate appeared at the newlycreated nodal and paranodal regions and at interfaces between preserved and remyelinating internodes. The density increased with myelin thickening. These findings indicate: (1) severely beaded regions lose their normal binding property before undergoing demyelination, (2) demyelinated regions do not bind copper ions, (3) remyelinating fibres bind copper ions at newly-created nodes and (4) Schwann cells are responsible for the production of nodal mucopolysaccharides.
tisdag 13 november 2012
lördag 10 november 2012
Aivojen valkoisen aineen muutoksista
Väitöskirja huhtikuulta 2012 Göteborgin yliopistosta:
Michael Jonsson: White matter changes in patients with cognitive impairment- clinical and pathophysiological aspects. ISBN 978-91-628-8447-5.
ISOJEN AIVOJEN VALKEAN AINEEN mutokset ( White matter changes ) (WMC) ihmisellä edustavat tavallista ikään kuuluvaa tilaa ja niitä voidaan havaita tietokonetomografialla (CT, computed tomography) tai magneettiresonanssikuvauksella (MRI, magnetic resonance imaging)), mutta valkoisen aineksen muutosten ennusteellisia ( prognostisia), oireellisia ( symtomatologisia) ja biokemiallisia osatekijöitä tunnetaan vain osittain.
Tässä väitöskirjassaan tutkija haluaa selvittää
ENSIKSI hän havaitsi merkitsevää assosioaatiota aivojen valkean aineen muutosten (WMC) sekä iän, sukupuolen, verenpaineen, iskemisen sydäntaudin ja TIA-kohtausten/ lievän aivohalvauksen kesken. Edelleen hän totesi merkitsevää assosiaatiota WMC:n ja apatian, henkisen hitauden, estojen löyhyyden (disinhibition , kävelyhäriöitten ja fokaalisten neurologisten oireiden kesken, mutta hän ei todennut assosiaatiota depressiivisen mielialaan.
TOISEKSI hän analysoi aivoselkäydinnesteen
Alzheimerin taudille (AD) tyypilliset biomarköörit, joita ovat
KOLMANNEKSI tutkija havaitsi, että progressiiviseen valkoisen aivoaineksen muutoksiin assosioitui myeliinilipidin sulfatidin matalat likvorpitoisuudet. Mutta progressiivisiin WMD-muutoksiin ei assosioitunut NFL biomarköörien poikkeama eikä AD biomarköörit.
NELJÄNNEKSI tutkija havaitsi, että valkoisen aivoaineen muutokset (WMC) assosioituivat aivokammioitten atrofiaan, mikä taas puolestaan liittyi neurofysiologiseen dysfunktioon.
Edelleen hän havaitsi, että TIMP-1 ( metalloproteiinaasien kudosestäjä) sekä NFL ja sAPPbeeta olivat suhteessa sekä aivokammion atrofiaan että valkoisen aivoaineksen muutoksiin. Ainoa merkitsijä valkoisen aivoaineksen muutosten progredioitumisesta oli matrix metalloproteinaasi MMP-9.
JOHTOPÄÄTÖS
Tulokset viittaavat siihen, että valkoisen aivoaineksen muutokset potilailla, joilla esiintyy kognitiivista huononemaa ovat riippumattomasti suhteessa dysexekutiivisuuden (häiriö, missä ehkä jo synapsitasoisten päätösten teossa on vaikeuksia) sukuiseen käytökselliseen profiiliin, verisuonistohäiriöihin ja non-AD biokemialliseen profiiliin , mikä liittyy suoniseinämän patologiaan ja demyelinisoitumiseen. Löydöksellä lie sovellutusta AD taudin ja vaskulaarisen kognitiivisen häiriön määrittelyssä ja nosologisessa tuntemuksessa.
Kirjassa on myös DISCUSSION -jaksossa keskustelua sulfatidin merkityskestä
Demyelinaatiomerkitsijänä sulfatipitoisuudella likvorissa oli käänteinen korrelaatio valkoisen aineen leesion (WML) progressioon aivoissa. Tämä WML- prosessi vaikutti olevan erillään neurodegeneratiivisesta prosessista, jonka marköörejä olivat AD marköörit, BBB-funktion huononeman markööri CSF/alb suhde ja aksonidegeneraation markööri NFL.
TÄMÄ TUKTIMUS on ENSIMMÄINEN LAATUAAN selvittämässä likvorin(CSF) biomarkööriä suhteessa valkoisen aineen leesion pahenemiseen. Kyse on myös sub- tutkimuksesta, johon sisällytettiin ainoastaan niitä, joilla oli pienten verisuonten taudista johtuva WML Aiempia tutkimuksia likvorin sulfatidin suhteesta ihmisen valkoisen aineen leesioon on hyvin vähän. yhdessä aiemmassa tutkimuksessa ei havaittu sulfatidipitoisuuksissa eroja verratailtaessa lievää ja kohtalaista valkoisen aineen leesiota (CT). Toisessa tehdyssä tutkimuksessa kuitenkin likvorin sulfatidissa oli suhteessa vaskulariseen dementiaan (VaD) ja valkoisen aineen leesioon.
Erään tutkijan mukaan CSF sulfatidi oli koholla VaD potilailla verrattuna AD potilaihin ja kontrolleihin. Eräs tutkija selvitti subkortikaalisessa dementiassa likvorin sulfatidin ja TNF:n korreloivan ja tapahtuvan TNF-alfa sytokiinin indusoimaa oligodendrosyyttikuolemaa, mikä osaltaan edisti valkean aineen degeneraatiota. Eräissä neurologisissa taudeisas ( normaalipaine hydrokefalus, subkortikaalinen art. skler. enkefalopatia, Binswangerin tauti), Sulfatidi korreloi positiivisesti syvällä subkorteksissa esiintyviin valkean aineen leesioihin kun tas NHL korreloi
molempiin: periventrikulaairisin ja syviin subkortikaalisiin valkean aineen leesioihin
Näissä tutkimuksissa sulfatidipitoisuuksien kohoama oli suhteessa verisuoniperäiseen valkean aineen leesioon demyelinisaatiota heijastaen.
REMYELINAATIO on regeneratiivinen luonnollinen vaste DEMYELINAATIOLLE:
Mikroglia ja astrosyytti vapauttavat demyelinisoitumisen vasteena kasvutekijöitä, sytokiineja ja täten säätelevät multipotentin progeniittorisolun proliferoitumista ja differentioitumista kypsäksi oligodendrosyytiksi, joka puolestaan pystyy tuottamaan uutta myeliinituppea ja sillä kietomaan demyelinisoituneita neuroniaksoneita.
Vasta oligosyyttien differentioitumisen loppuvaiheissa oligodendrosyytit alkavat ilmentää sulfatideja ja myeliiniproteiineja, jotka muodsotavat kypsää myeliinikalvoa. Sulfatidi ( ilmeisesti myeliinin synteesiasian: Riittää!Stop!- merkki!) näyttää toimivan takaisin päin suuntautuvana negatiivisena säätelijänä oligodendrosyyttein differentiaatiossa. Onnistunut myelinisaatio saattaa johtaa funktionaaliseen toipumiseen ohimenevän demyelinisoitumisen jälkeen.
Kuitenkin toisinaan nämä järjestelmät eivät pystykään täysin kompensoimaan demyelinisaatiota.
Tämän katsotaan johtuvan ikätekijästä, muta on myös mahdollista, että demyelinisaation kroonisuus mahdollisesti haastaa äärimmilleen remyelinaatiokapasiteetin, kuten lienee multippelissa skleroosissa.
Michael Jonsson: White matter changes in patients with cognitive impairment- clinical and pathophysiological aspects. ISBN 978-91-628-8447-5.
ISOJEN AIVOJEN VALKEAN AINEEN mutokset ( White matter changes ) (WMC) ihmisellä edustavat tavallista ikään kuuluvaa tilaa ja niitä voidaan havaita tietokonetomografialla (CT, computed tomography) tai magneettiresonanssikuvauksella (MRI, magnetic resonance imaging)), mutta valkoisen aineksen muutosten ennusteellisia ( prognostisia), oireellisia ( symtomatologisia) ja biokemiallisia osatekijöitä tunnetaan vain osittain.
Tässä väitöskirjassaan tutkija haluaa selvittää
- missä suhteessa kliinisiin ilmiöihin nämä aivoselkäydinnesteanalyyseistä (likvorista) havaitut WMC muutokset ovat sellaisissa potilaissa , joilla on lievää kognitiivista häiriötä (MCI, mild cognitive impairment) tai dementiaa.
- terveiltä erilaisia rakenteellisiä biomerkitsijäaineita, jotka mahdollisesti heijastaisivat valkean aivoaineen muutosten (WMC) patofysiologista prosessia .
ENSIKSI hän havaitsi merkitsevää assosioaatiota aivojen valkean aineen muutosten (WMC) sekä iän, sukupuolen, verenpaineen, iskemisen sydäntaudin ja TIA-kohtausten/ lievän aivohalvauksen kesken. Edelleen hän totesi merkitsevää assosiaatiota WMC:n ja apatian, henkisen hitauden, estojen löyhyyden (disinhibition , kävelyhäriöitten ja fokaalisten neurologisten oireiden kesken, mutta hän ei todennut assosiaatiota depressiivisen mielialaan.
TOISEKSI hän analysoi aivoselkäydinnesteen
Alzheimerin taudille (AD) tyypilliset biomarköörit, joita ovat
- beeta-amyloidin 1-40 fragmentti ja 1-42 fragmentti
- sAPP proteiinin alfa- ja ja beeta-pilkkoutumalla muodostuneet liukoiset proteiinit ( S-smyloidi prekursoriproteiini alfa (s-APPalfa) ja S- amyloidi prekursoriproteiini beeta (S-APPbeeta)
- totaalinen tau (T-tau)
- hyperfosforyloitunut tau (P-tau).
- neurofilamenttiproteiinin kevyt alayksikkö (NFL, neurofilament protein light subunit)
- sulfatidi ( myeliinissä sijaitseva, muodostumiseensa mm K1-vitamiinia tarvitseva aivolipidi)
- CSF/S- albumiinisuhde
KOLMANNEKSI tutkija havaitsi, että progressiiviseen valkoisen aivoaineksen muutoksiin assosioitui myeliinilipidin sulfatidin matalat likvorpitoisuudet. Mutta progressiivisiin WMD-muutoksiin ei assosioitunut NFL biomarköörien poikkeama eikä AD biomarköörit.
NELJÄNNEKSI tutkija havaitsi, että valkoisen aivoaineen muutokset (WMC) assosioituivat aivokammioitten atrofiaan, mikä taas puolestaan liittyi neurofysiologiseen dysfunktioon.
Edelleen hän havaitsi, että TIMP-1 ( metalloproteiinaasien kudosestäjä) sekä NFL ja sAPPbeeta olivat suhteessa sekä aivokammion atrofiaan että valkoisen aivoaineksen muutoksiin. Ainoa merkitsijä valkoisen aivoaineksen muutosten progredioitumisesta oli matrix metalloproteinaasi MMP-9.
JOHTOPÄÄTÖS
Tulokset viittaavat siihen, että valkoisen aivoaineksen muutokset potilailla, joilla esiintyy kognitiivista huononemaa ovat riippumattomasti suhteessa dysexekutiivisuuden (häiriö, missä ehkä jo synapsitasoisten päätösten teossa on vaikeuksia) sukuiseen käytökselliseen profiiliin, verisuonistohäiriöihin ja non-AD biokemialliseen profiiliin , mikä liittyy suoniseinämän patologiaan ja demyelinisoitumiseen. Löydöksellä lie sovellutusta AD taudin ja vaskulaarisen kognitiivisen häiriön määrittelyssä ja nosologisessa tuntemuksessa.
Kirjassa on myös DISCUSSION -jaksossa keskustelua sulfatidin merkityskestä
Demyelinaatiomerkitsijänä sulfatipitoisuudella likvorissa oli käänteinen korrelaatio valkoisen aineen leesion (WML) progressioon aivoissa. Tämä WML- prosessi vaikutti olevan erillään neurodegeneratiivisesta prosessista, jonka marköörejä olivat AD marköörit, BBB-funktion huononeman markööri CSF/alb suhde ja aksonidegeneraation markööri NFL.
TÄMÄ TUKTIMUS on ENSIMMÄINEN LAATUAAN selvittämässä likvorin(CSF) biomarkööriä suhteessa valkoisen aineen leesion pahenemiseen. Kyse on myös sub- tutkimuksesta, johon sisällytettiin ainoastaan niitä, joilla oli pienten verisuonten taudista johtuva WML Aiempia tutkimuksia likvorin sulfatidin suhteesta ihmisen valkoisen aineen leesioon on hyvin vähän. yhdessä aiemmassa tutkimuksessa ei havaittu sulfatidipitoisuuksissa eroja verratailtaessa lievää ja kohtalaista valkoisen aineen leesiota (CT). Toisessa tehdyssä tutkimuksessa kuitenkin likvorin sulfatidissa oli suhteessa vaskulariseen dementiaan (VaD) ja valkoisen aineen leesioon.
Erään tutkijan mukaan CSF sulfatidi oli koholla VaD potilailla verrattuna AD potilaihin ja kontrolleihin. Eräs tutkija selvitti subkortikaalisessa dementiassa likvorin sulfatidin ja TNF:n korreloivan ja tapahtuvan TNF-alfa sytokiinin indusoimaa oligodendrosyyttikuolemaa, mikä osaltaan edisti valkean aineen degeneraatiota. Eräissä neurologisissa taudeisas ( normaalipaine hydrokefalus, subkortikaalinen art. skler. enkefalopatia, Binswangerin tauti), Sulfatidi korreloi positiivisesti syvällä subkorteksissa esiintyviin valkean aineen leesioihin kun tas NHL korreloi
molempiin: periventrikulaairisin ja syviin subkortikaalisiin valkean aineen leesioihin
Näissä tutkimuksissa sulfatidipitoisuuksien kohoama oli suhteessa verisuoniperäiseen valkean aineen leesioon demyelinisaatiota heijastaen.
REMYELINAATIO on regeneratiivinen luonnollinen vaste DEMYELINAATIOLLE:
Mikroglia ja astrosyytti vapauttavat demyelinisoitumisen vasteena kasvutekijöitä, sytokiineja ja täten säätelevät multipotentin progeniittorisolun proliferoitumista ja differentioitumista kypsäksi oligodendrosyytiksi, joka puolestaan pystyy tuottamaan uutta myeliinituppea ja sillä kietomaan demyelinisoituneita neuroniaksoneita.
Vasta oligosyyttien differentioitumisen loppuvaiheissa oligodendrosyytit alkavat ilmentää sulfatideja ja myeliiniproteiineja, jotka muodsotavat kypsää myeliinikalvoa. Sulfatidi ( ilmeisesti myeliinin synteesiasian: Riittää!Stop!- merkki!) näyttää toimivan takaisin päin suuntautuvana negatiivisena säätelijänä oligodendrosyyttein differentiaatiossa. Onnistunut myelinisaatio saattaa johtaa funktionaaliseen toipumiseen ohimenevän demyelinisoitumisen jälkeen.
Kuitenkin toisinaan nämä järjestelmät eivät pystykään täysin kompensoimaan demyelinisaatiota.
Tämän katsotaan johtuvan ikätekijästä, muta on myös mahdollista, että demyelinisaation kroonisuus mahdollisesti haastaa äärimmilleen remyelinaatiokapasiteetin, kuten lienee multippelissa skleroosissa.
Prenumerera på:
Inlägg (Atom)